Blogi Työhuoneen kätköistä
Uusi postaus aina lauantaisin 

Nuorena kuvittelin, että taiteilijan elämä on täynnä inspiraatiota, boheemiutta, seikkailuja ja suunnatonta vapauden tunnetta. Taiteilija voi maalata kun tuntuu houkuttelevalta ja jokainen työ olisi ainutlaatuinen mestariteos. No jaa, reilut 40 vuotta ja aika monta kulunutta saapasparia myöhemmin voin todeta lempeästi itselleni, että on tärkeää...

Muotokuvamaalauksella on historiassa pitkät perinteet. Omassa ajassamme muotokuvien esittely on muuttunut miltei liukuhihnatyöksi modernin teknologian ja esimerkiksi sosiaaliseen mediaan postattavien otosten myötä niin katsojalle kuin kuvaajalle. Mietin hieman provosoivasti, ääneenkin, että ehkä tärkeintä on halutessaan pysähtyä itselle mieluisten...

Taide koskettaa. Taide puhuttelee. Taide synnyttää ajatuksia. Taiteilijan tehtävä on olla tulkki näkymättömän ja näkyvän maailman välillä, rakentaa silta kokemuksien ja alitajunnan yhteistyölle sekä kuvata ajan henkeä. Ajattelen...

Maalaan intuitiivisesti, spontaanisti, tunteen pohjalta. Joskus teokset syntyvät kuin itsestään ja jälkeenpäin sitä vain ihmettelee, miten kuva on muodostunut kerroksista, siveltimenvedoista ja muodoista. Joskus työ takkuaa ja mikään maalauksessa ei miellytä silmää, mutta kuitenkin jokin pitää edelleen tiukasti kiinni, rimpuilee ja estää teoksen...

Tänään lauantaina 22.4.2023 klo 18 avajaiset Galleria Foggassa Lauttasaarentie 6. Olet niin lämpimästi tervetullut nauttimaan kaikkien näyttelyyn osallistuvien taiteilijoiden Oodi keväälle -teeman ympärille tehdyistä ja maalatuista teoksista. Foggan sivuilta löydät vinkit auton parkkeeraukseen, jos tulet kauempaa. Ilmassa on helpotuksen...

Maalaustyylini on kehittynyt ja muuttunut paljon vuosien saatossa. Viime aikoina olen huomannut yhä uudestaan ihastuvani vahvaan piirustusmaiseen siveltimen käyttöön, jossa joitakin osia työstä maalaan siveltimellä ikään kuin piirtäen. Teoksessa huomioni kiinnittyy tietenkin väriin, mutta myös miten maalaus on työstetty; millainen struktuuri siinä...

Tämä on Työhuoneen kätköistä -blogisarjani ensimmäinen kirjoitus. Pääsiäislauantaina 8.4.2023. Aurinko paistaa ja mieli on levollinen, vaikka talven aikana on sattunut ja tapahtunut kaikenlaista. Niin työhuoneellani kuin maailmalla. Omassa taiteessani keskiössä ovat aina ihmiset, tunteet ja suhteemme läsnäolevaan hetkeen. Emme voi hallita elämää,...