Elämäntarinani

Tämä on kirjeeni Sinulle, joka haluat tietää elämäntarinani. Kirjoitan sen, jotta ymmärtäisit lähtökohtani ja taustani paremmin. Ehkä Sinulla on ollut samanlaisia kokemuksia luomisen ja taiteellisen uran kanssa, mene ja tiedä. Haluatko jatkaa lukemista?

Olen lapsesta lähtien piirtänyt kaikella mahdollisella, aina ja kaikkialla. Piirtäminen avasi minulle oven mielikuvituksen maailmaan ja vahvisti sisäistä herkkyyttäni opettaen kunnioittamaan luomisvoimaa ja intuitiota, omaa persoonallista ilmaisuani.

Piirtäminen opetti minulle myös tavan havainnoida ympäristöäni ja luontoa myötätuntoisella tavalla. - Nämä asiat olen ymmärtänyt tosin vasta nyt vanhemmalla iällä.

Varttuessani vanhempani tukivat minua kaikissa taiteellisissa pyrkimyksissäni. He huolehtivat, että huoneessani oli aina suuri rulla piirustuspaperia, paljon erilaisia värejä sekä maalausteline, vaikka eivät aina ymmärtäneet sisäistä luomispaloani.

Teini-ikäisenä joululahjaksi saamani hontelo kenttämaalausteline on minulla yhä käytössä, koska se on minulle hyvin rakas. Se symboloi minuun kohdistettua luottamusta, hyväksyntää ja uskoa, jotka merkitsevät minulle paljon.

Tiesin haluavani taiteilijaksi. Olin siitä aivan varma ja tein töitä tavoitteeni saavuttamiseksi. Vuosien saatossa opiskelin taidetta aktiivisesti ja samalla taidemuseot tulivat hyvin tutuiksi.

Saatuani 22-vuotiaana oman perheen, maalaaminen alkoi kuitenkin jäädä taustalle, pienempään rooliin, oikeutetusti, koska äitinä oleminen on minulle elämäni merkityksellisin asia. Se on muuttanut ja kasvattanut minua, se on avannut silmäni katsomaan maailmaa toisinaan väsynein mutta onnellisin silmin. Olen ollut todella onnekas.

Tuon ajanjakson jälkeen taiteen tekemiseeni tuli lukuisten vuosien tauko ja kävin erilaisissa päivätoissä elättääkseni omalta osaltani pienen perheemme. Minulla on ollut lisäksi pitkä ura mielenterveys-, päihde- ja terapiatyössä.

Vuonna 2018 aloin sattumien johdosta tehdä jälleen luonnoksia ja etsiä kadottamaani omaa ilmaisuani. Se enteili suurta muutosta elämässäni, jota en vielä tuolloin uskaltanut edes toivoa todeksi.

Vuonna 2019 minulla diagnosoitiin aggressiivinen rintasyöpä. Se pysäytti minut ja sai arvioimaan uudestaan mille asioille haluan loppuelämäni omistaa. Tiedän, hyvin tavallista saman kokemuksen läpikäynneille enkä minäkään ollut poikkeus. Mannerlaattojen siirtyessä sisälläni jätin tuolloisen päivätyöni ja päätin tehdä erilaisia suunnanmuutoksia arjessani; voin sanoa sen todella kannattaneen.

Nyt olen 56-vuotias. Toivon eläväni 100-vuotiaaksi! Parantuminen syövästä muistutti minua omien toiveitteni toteuttamisesta ja ettei minulla ole enää aikaa hukattavana "sopivamman" hetken odottamiseen. Oman kuolevaisuuden todella henkilökohtainen sisäistäminen sytytti uudenlaisen elämänliekin, minkä olen nöyränä ottanut vastaan.

Olen kiitollinen kaikesta mitä olen saanut elämässäni kokea, mutta nyt teen parhaani kuunnellessani sisäistä taiteilijan ääntäni itsenäisenä yrittäjänä ja ammattitaiteilijana. Uskon, että rehellisyyteni ja aitouteni palattuani takaisin juurilleni taiteen tekemisessä välittyy teoksissani.

Elämä on tässä ja nyt, ei vasta huomenna!
Tiesithän muuten, että Viisaus asuu Sydämessä."

Lämmöllä,
Hanna Maarit Jauhiainen